Image © eXXpedition
Alue, jonne kerääntyy maapallolla eniten muovijätettä on tänä keväänä julkaistun tutkimuksen mukaan 1,6 miljoonaa km2 suuruinen (L Lebreton et al) – kolme kertaa Ranskan kokoinen. Nyt tehtävän matkan tarkoituksena on tutkia mereen päätynyttä roskaa ja mikromuovia keräämällä näytteitä sekä merestä että ilmasta. Lisäksi kerrotaan tästä maapallon syrjäisestä alueesta sekä siitä, miten maalla tehdyillä toimenpiteillä voidaan suojella aluetta.
Näiden missioiden takana olevan, eXXpedition- organisaation ovat perustaneet kaksi brittiläistä naista: Kipparina toimiva valtamerten puolustaja Emily Penn, sekä ympäristötieteilijä ja kokenut purjehtija Lucy Gilliam. Vuodesta 2014 lähtien eXXpedition on tehnyt jo 10 tieteellistä matkaa, miehistönään ainoastaan naisia. TOMRAn työntekijä Kristine Berg osallistuu 23.6.2018 alkavalle purjehdukselle yhdessä 13 muun eri alan ja eri kansallisuuden omaavan naisen kanssa. Miehistöön kuuluu niin tutkijoita, suunnittelijoita, journalisteja, opettajia kuin palkittu dokumenttifilmin tekijä, joka kuvaa täyspitkän elokuvan tutkimusmatkasta.
Matka tehdään Sea Dragon-nimisellä 72 jalkaa pitkällä teräsrunkoisella vuonna 2000 Isossa-Britaniassa erittäin vaativiin olosuhteisiin rakennetulla aluksella, joka liikkuu 10 solmun nopeudella. TOMRA toimii matkan pääsponsorina.
Lue lisää miehistöstä
Lue lisää North Pacific purjehduksesta